Koska SuPS sijaitsee saaressa, on väki karaistunutta ja tottunut kylmiin merihuuruihin. Niinpä kun seura aikoinaan päätti perustaa oman purjehduskilpailun, valittiin sellainen aika, ettei kukaan muu hullu vielä ole silloin kilpailua järjestämässä. Entiset muoviveneihmiset muistavatkin arktisen Viaporin Tuopin, joka purjehdittiin viisi vuotta äitienpäivänä, toukokuun toisena viikonloppuna.
Kävi sitten kuitenkin vähän niin kuin sadussa. Paha äitipuoli (suuren suuri lauttasaarelainen seura) ilmoitti, ettei se keväällä -85 tule järjestämään perinteistä kevätkilpailuaan. Hienoa, sanottiin kylmässä saaristossa. Nyt voimme järjestää Tuopin viikkoa myöhemmin. Ja niin se sitten seisoi SPL:n kilpailukalenterissa. Mutta kuinka ollakaan, paha äitipuoli olikin pyörtänyt puheensa ja varasi saman lauantain.
Siinä sitten oltiin puhtaan kaulamme ja tyhjän kilpailumme kanssa. Joku nokkela (Nousiaisen Manu) vilkaisi telakkaamme ja pohti tuttujaan. Miksei voitaisi järjestää kilpailua vain puuveneille? Tuopin käsiohjelma toteaa asian juhlallisesti: “SuPSin vahva oma puuvenekanta oli tärkeänä sysäyksenä siirtää Tuoppi elokuun puoleenväliin ja rajata osallistumisoikeus vain puuveneille.
Ensimmäinen Tuoppi 1985
Uusi kilpailu sai yllättäen lentävän lähdön, mukana oli vaatimattomasta ennakkomainonnasta huolimatta 42 venettä. Jo ensimmäisellä kerralla osuttiin asian ytimeen. Pelkkä purjehduskilpailu ei puuveneväelle riitä. Veneet itse, niiden ihailu, kunnostuskikkojen ja -aineiden vertailu ja kokemusten vaihto olivat asioita, joihin vasta nyt annettiin laajemmassa mittakaavassa puuvenekansalle mahdollisuus. Ja jo ensimmäisenä vuotena ymmärrettiin asian ydin, mitä puuveneilijät eniten kisan jälkeen kaipaavat: saunaa. Alussa se oli merivartioston idyllinen puusauna, myöhemmin jo muuta.
Ensimmäisen vuoden kilpailu oli järjestäjien kannalta muutenkin mielenkiintoinen. Reitti kiersi varsin ulkoa, Katajaluodon eteläpuolitse. Nopeimmat veneet ehtivät juuri ja juuri maaliin ennen sankkaa sumua. Ja kun sumu tuli, kuoli myös tuuli. Järjestäjien veneet kiersivät sitten rataa vastapäivään etsien tyvenessä kelluvia osanottajia kysyen, keskeytättekö? Mutta kukaan ei halunnut keskeyttää. Alkuillasta tuuli taas virisi ja lähes kaikki veneet saapuivat maaliin.
Toinen Tuoppi 1986
Toisena vuonna veneitä oli jo 92. Eli Tuoppi kasvoi hyvää vauhtia. Joku irvileuka on väittänyt, että Tuoppia riivaa epäonni kelien suhteen. Hän on kuitenkin aivan väärässä. Vuonna -86 oli ihana purjehdussää, tuulta 8 m/s lounaasta ja aurinko paistoi.
Kolmas Tuoppi 1987
Kasvu senkuin jatkui, osanottajia oli jo 125. Purjehdusta ryyditti kova tuuli ja jatkuva sade. Siis puuveneiden ihannekeli. Uutuutena oli tarviketori, jolle tosin ilmaantui vain kaksi myytävää esinettä. Siis kokeilu jäi siihen. Pirunkirkko osoittautui auttamatta liian pieneksi palkintojenjakopaikaksi kasvavalle joukolle. Merivartijoiden saunaa oli vahvistettu ulkovartiolaivan saunalla.
Neljäs Tuoppi 1988
Veneitä oli nyt jo 147. Vuoden suuri sähläys johtui erittäin kevyistä tuulista. Jotta kilpailu ei olisi venynyt yöhön, järjestäjät ohjasivat häntäpään veneet suoraan maaliin kiertämättä koko rataa. Lopputuloksena oli ehkä erikoisin maaliintulo purjehdushistoriassamme: veneitä tuli maaliin kummastakin suunnasta. Suurimmat uutuudet olivat Merisotakoulun suuri sauna ja palkintojenjako isossa teltassa aivan rannan tuntumassa. Iltajuhlassa myytiin makkaraa ja limunaatia. Ja kun illalla satoi runsaasti, lainehti myös teltan maapohja ikimuistoisesti.
Viides Tuoppi 1989
Veneitä 150. Edellisistä vuosista oppineina annettiin kilpailulle takaraja. Jos veneet eivät olleet ennen klo 19 maalissa, katsottiin ne keskeyttäneiksi. Tämä on osoittautunut myöhempinäkin vuosina hyväksi päätökseksi. Nykyäänhän lopettamisaika on jo klo 18. Veneitä vastaanotti rannassa ensimmäistä kertaa komea vaskiyhtye Toimelan Torvet.
Merisotakoulun sauna oli remontissa, joten väki marssi valkoista kalkkiviivaa pitkin Länsi-Mustan turvekattoiselle saunalle. Koska teltta ei toiminut edellisvuonna, palattiin vielä kerran Pirunkirkkoon, toki sinne enää mahtumatta. Partiolaiset keräsivät 3 000 tyhjää pulloa kisan jälkeen. Rannassa ei ollut yhtään särkynyttä pulloa ja sen ainoankin veteen heitetyn joutui heittäjä noukkimaan ylös. Tosipurjehtijat ovat todella siistiä joukkoa.
Kuudes Tuoppi 1990
Veneitä 175. Seuraavan vuoden käsiohjelma totesi: Suomen ehdottomasti hauskin ja uljain purjehduskilpailu. Suomenlinnan Merisudet astuivat ensimmäistä kertaa remmiin huolehtien kilpailijoiden muonittamisesta ja ensiavusta kilpailun jälkeen. Merisotakoulun iso sauna oli jälleen kunnostettuna ja hienona käytössä. Pitkään lämpimään yöhön tanssittiin Solistiyhtye Suomenlinnan tahdittamina.
Seitsemäs Tuoppi 1991
Vuosi -91 on tähän mennessä Tuopin upein vuosikerta. Venemäärä saavutti kaikkien aikojen lakipisteen, 223. Se oli jo silloin Suomen merialueen suurin venemäärä yhdessä kilpailussa. Kuten silloin todettiin: ”Näyttää siltä, että Suomesta löytyy asia, jota lama ei pysty nujertamaan, nimittäin rakkaus puuveneisiin.”
Juhlaa viettivät kasit Edit ja Naja. Ikää oli yhteensä 150 vuotta ja rannassa oli ikimuistoiset muistelot. Saunalle käveltiin taas kerran Länsi-Mustalle.
Kahdeksas Tuoppi 1992
Veneitä 197. Muuten kilpailu sujui vanhalla rutiinilla. Tällä kertaa päästiin taas Merisotakoulun saunaan.
Yhdeksäs Tuoppi 1993
Viaporin Tuopin historian aikana on ollut varsin vaihtelevia säitä. On ollut pläkäskaboja. Ja tänä vuonna oli ikimuistoinen MYRSKY. Myrsky aiheutti jonkin verran aineellisia vahinkoja, sekä kilpailijoille että kilpailijoita pelastaneille järjestäjien veneille. Ainoa uponnutkin vene saatiin pelastettua pinnalle ja ennen kaikkea henkilövahingoilta vältyttiin.
Myrsky synnytti kuitenkin vilkaan keskustelun kilpailun tuulirajoista. Osa toivoi kilpailun peruuttamista liian kovan tuulen sattuessa, osa ehdotti vastaavassa tilanteessa vain näytösluonteista purjehdusta suojaisemmilla vesillä sisäsatamassa. Todettiin kuitenkin, että koska veneet tulevat kaikki eri satamista, ei kahtasataa venettä voi pitää kiitämässä edestakaisin odottamassa tuulen laantumista tai muuta kilpailun siirtoviestiä. Niinpä tuomaristo totesi, että vastuu lähtemisestä on vain ja ainoastaan veneen päälliköllä. Hän tietää kaikkein parhaiten, mitä vene kestää. Suuri MYRSKY osoitti, että hyvin tehdyt ja hoidetut, perinteiset ja yleensä varsin alirikatut puuveneet kestävät kovan kelin pääsääntöisesti erinomaisesti. Eräs kippari totesikin jälkikäteen, että on parempi kokeilla veneensä rajoja valvotuissa olosuhteissa, kuin yksin autiolla merellä.
Kymmenes JuhlaTuoppi 1994
195 venettä. Suuri MYRSKY ei siis ollut pelottanut tosiveneilijöitä. Sää oli mitä mainioin, vain pienet paikalliset kuurot kostuttivat kuivuneita kansia. Yhden mastohaverin lisäksi pahin tappio tapahtui lehdistöveneelle. Sen moottori kieltäytyi yhteistyöstä juuri kun ensimmäiset veneet saapuivat maaliin. Kiusalliseksi asian teki sen, että lehdistövene oli lähes keskellä maaliviivaa ottamassa kuvia lähestyvistä veneistä. Helsingin Meripelastusyhdistyksen vene hinasi paatin rantaan.
Kymmenvuotisjuhlissa palkittiin erikoisviirillä ne veneet, jotka ovat osallistuneet jokaiseen Tuoppiin. Yö oli jälleen tyyni, musta, lämmin ja ihmeellinen.
Kunnialista: 5.5 L-10 Teresita, 6 L-17 Arneta, 6 L-40 Fandango, A L-28 elise, L-179 Unda Maris ja L-126 Merike. Hieno suoritus jokaiselta!
Yhdestoista Tuoppi 1995
Kesän 1995 Tuoppi purjehdittiin varsin vaihtelevissa tuulissa: tuuli kääntyi kilpailun aikana puolitoista kertaa kompassin ympäri. Lähdön heikon tuulen jälkeen päästiin vastaavasti nauttimaan maaliintulon melko navakastakin myötäisestä. Kruununvuoren selällä oli valitettavasti muutama läheltä piti -tilanne match racing -kilpaan osallistuneiden H-veneiden säntäillessä isojen veneidemme jaloissa. Kolareilta kuitenkin onnella ja taidolla vältyttiin.
Klippanin salmi jouduttiin ennakkolupauksista huolimatta jättämään väliin salmen ruoppauksen takia.
Itämerenristeilijät saivat pitkästä aikaa uuden voittajan, kun Albertina osallistui ensimmäistä kertaa kilpaan.
Puuvenepurjehtijoidemme joukkoon oli pesiytynyt myös huonompaa ainesta, sillä luotsit tekivät valituksen heille pyllistelleistä veneilijöistä.
Kahdestoista Tuoppi 1996
Jälleen erittäin kevyttuulinen kilpailu, hitaimmista luokista ei ehtinyt määräajassa maaliin yhtään venettä. Määräaikaan mennessä maaliin saapumatta jäi ennätykselliset kolmisenkymmentä venettä. Siitä huolimatta tunnelma iltajuhlassa SuPSin rannassa oli korkealla.
Albertinan edellisvuoden kevyen tuulen menestys vaikutti tämän vuoden tuloksien perusteella vain onnenkantamoiselta, sillä Margherita palasi tutulle paikallensa Itämeren ykköseksi.
Kolmastoista Tuoppi 1997
Kaikkien aikojen hellekesä oli takana, kun reipastuulinen Tuoppi purjehdittiin elokuun puolessa välissä. Nyt tuulta riitti niin paljon, että kaikki veneet olivat lähes ennätysajassa ylittäneet maaliviivan.
Juhlatunnelmaa nosti rannassa jättimäinen raidallinen sirkusteltta, johon kahdensadan veneen miehistöt eivät kuitenkaan edelleenkään mahtuneet yhtä aikaa palkintojenjakoon.
Neljästoista Tuoppi 1998
Kesällä 98 vietettiin kaksinkertaista juhlaa: Suomenlinna täytti 250 vuotta ja SuPS kaksikymmentä. Tuplajuhla näkyi myös rannassa: Karjalan prikaatin komea ponttoni yhdisti lahden molemmat rannat ja kilpailevat veneet levittäytyivät komeasti koko Varvilahden rannoille. Ponttonin toisella puolella oli näytillä koreasti kiiltäviä mahonkisia moottoriveneitä.
Jo useita vuosia keskustelua aiheuttaneet kilpailuohjeet saivat uuden ammattilaisen laatijan, mutta valitettavasti aivan virheetön ei ohje ollut tänäkään vuonna
Juhlavuotta juhlisti myös lähes 230:n veneen ennätysosanotto. Tuuli oli juuri puuveneille sopivan navakka ja kaikki veneet saivat kisata mahdollisimman tasapuolissa olosuhteissa.
Viidestoista Tuoppi 1999
Vuosituhannen viimeinen Tuoppi purjehdittiin 208:n veneen voimin lämpimässä kesäsäässä. Reiät ja tuulen suunnan vaihtelut tekivät kilpailusta erittäin monitapahtumaisen ja mielenkiintoisen. Ensimmäistä kertaa veneille annettiin mahdollisuus valita reittinsä itse, vain matkan pituuteen vaikuttavat kääntöpisteet piti kiertää oikein. Tällaisella kääntömerkillä Lauttasaarenselällä tuli vartioveneenä toimineelle Helsingin Meripelastusyhdistyksen miehistölle tosi kiire, kun ohjailukyvytön lauma kisaveneitä ajautui kohti kaikessa rauhassa ankkurissa kisaa seuraavaa vartiovenettä kohti. Vapaasta reitinvalinnasta huolimatta pohjakosketuksia raportoitiin vain yksi.
Kelin erikoisuutta kuvaa hyvin se, että kisan nopein yksirunkovene oli kuutosluokan ykkönen Mariana. Uusia yksityyppiluokkiakin saatiin oikein kolme kappaletta: Havsörn, allmoge-veneet sekä Pohjoismainen 5 ½. Koska kilpailun takaraja siirrettiin tuntia aikaisemmaksi (klo 17), lähtivät allmoge-veneet sekä Scyllat jo klo 9.30.
Itämerenveneiden laivasto oli komeampi kuin koskaan, kymppejä oli neljä ja kaseja kolme. Kiusallisen varaslähdön jälkeen Itämeren kymppi Albertina lähti koko ryhmän jälkeen raivoisaan takaa-ajoon ohitellen veneen toisensa jälkeen. Huiman rynnistyksen kruunasi vielä paukku maalissa. Mutta yli neljän minuutin ero ei riittänyt: Paremmalla mittaluvullaan voiton vei 30 sekunnin marginaalilla kestovoittaja Margherita.
Kisan jälkeen saunottiin hyvin kosteassa Merisotakoulun saunassa ja sitten tanssittiin pitkälle lämpimään yöhön Pekka Helinin huumaavien rytmien tahdissa hitusen pölyisellä ja kuhmuraisella teltan lattialla.
Kuudestoista Tuoppi 2000
Uusi vuosituhat aloitettiin jälleen komeasti puuveneiden merkeissä: Tuopissa purjehti 196 venettä. Keli oli pitkästä aikaa todella urheilullinen, koko kilpailun puhalsi tasainen 10-12 m/s lounaasta. Veneet pääsivät kerrankin mittaamaan todellisia vauhtivarojaan tasapuolisissa oloissa. Ylivoimaisen uuden rataennätyksen löi tauluun trimaraani Menopeli, joka käytti 12,5 mpk:n rataan vain 1 t 43 min. Nopein yksirunkovene oli kasi Lara, jolta kierrokseen kului vajaat 20 minuuttia enemmän (12:02:46).
Navakka tuuli aiheutti joitain vaurioita, yksi masto kaatui ja yksi peräsin särkyi. Lisäksi ainakin yksi lievä pohjakosketus kirjattiin. Purjehdus sujui muuten rehdissä hengessä, yhtään protestia ei tehty.
Koska Folkkareita alkaa olla mukana uskomaton määrä (47 ilmoittautunutta), lähetettiin luokka luokkalähtöjen viimeisenä. Tähän ratkaisuun olivat kaikki tyytyväisiä. Nyt valtava Folkkarilauma ei häirinnyt muiden purjehdusta ja luokka sai purjehtia vapaissa tuulissa omasta mestaruudestaan.
Koska Tuoppi oli pyydetty 2000 purjetta –tapahtuman veturiksi, oli samaan viikonloppuun sullottu peräti 11 eri purjehduskilpailua. Niiden ratojen sovittaminen samalle vesialueelle vaati vuoden ennakkotyön. Siitä huolimatta NJK:n match racingin EM-kilpailujen osanottajat pyörivät vaarallisesti Tuopin radalla Ursulan edessä ja Starien rata oli jopa vedetty yli reittimme Merisataman edustalla. Lupauksiin ei ilmeisesti voi luottaa. Törmäyksiltä kuitenkin onneksi vältyttiin.
Kärkiveneiden lisäksi moni muu teki varmaan oman vene- ja henkilökohtaisen rataennätyksensä, sen verran vauhdikasta meno oli. Uppopumpuillakin oli kysyntää kilpailun jälkeen veneiden saumojen etsittyä uutta asentoa kovassa merenkäynnissä.
Vähäisten ratamuutosten lisäksi oli tässä Tuopissa muutakin uutta. Mukana vartioveneinä oli 5 hienoa puista moottorivenettä Suomenlahden Puuveneilijöistä ja MYS:sistä. Tuli kerralla todistettua, että puupurjevenekilpailun vartioveneeksi ei varmaan ole sopivampaa kuin kaunis puinen moottorivene.
Kova tuuli aiheutti ilmeisesti sen, että tavallista useampi venekunta purjehti heti kilpailun jälkeen kotisatamaansa. Silti illalla palkintojenjaossa oli normaali tungos ja nurmikko pölysi myöhemmin illalla Helinin Pekan bändin tymäkässä tahdissa.
Seitsemästoista Tuoppi 2001
Tämän vuoden Viaporin Tuoppi purjehdittiin viikkoa normaalia aikaisemmin. Onneksi, voidaan sanoa, sillä seuraavana perjantaina putosi keskelle lähtöaluetta pienkone, jota haravoitiin pohjasta vielä lauantaina. Näin olisimme joutuneet siirtämään lähtölinjaa.
Sää on koko Tuopin historian aikana vaihdellut tyynestä myrskyyn. Tällä kerralla ei tarvittu edes historiaa: Ensimmäiset veneet lähtivät lähes täydessä pläkässä. Kilpailun vanhetessa tuuli jatkuvasti parani. Tämä taas aiheutti sen, että viimeisenä lähteneet saivat purjehtia tasaisen hyvässä tuulessa ja saivat siitä selkeää aikaetua. Kilpailun nopein vene olikin viimeisenä lähtenyt Lygaia, joka käytti rataan vain runsaat kaksi tuntia.
Veneitä oli mukana jälleen lähes 200, johon määrään kilpailu näyttää nyt vakiintuneen. Aikainen ajankohta ehkä vaikutti jonkun osanottomahdollisuuksiin, mutta toisaalta mukana oli monta aivan uutta venettä.
Alun heikoissa tuulissa oli erittäin tärkeä osata välttää täysin tuulettomia kohtia. Tämä korostui erityisesti Kustaanmiekan salmessa. Monet venekunnat purjehtivat liian lähelle Suomenlinnaa jääden auttamattomasti sinne kiipeliin. Veneet, jotka nuolivat Vallisaaren rantaa pitkin, saivat suurenkin etumatkan kilpailijoihinsa.
Rata oli jälleen palautettu toissavuotiseen kuosiin, mutta ylimääräistä reittivaihtoehtoa Merisataman ulkopuolella ei tarvittu, koska osuus oli selkeä speedway ja vapaata tuulta tuntui riittävän kaikille. Ehkä haastavin osuus oli monelle Klippanin salmi ja Eteläsatama. Jos joutui liian lähelle Vikingin punaista, tuuli loppui kokonaan. Monelle tulikin niillä kulmilla noutaja ja kilpakumppanit vetivät taas kunnolla kaulaa. Ei ole sitä paitsi mitään inhottavampaa kuultavaa, kuin takaa jatkuvasti lähestyvä keulakuohun ääni.
Maaliin purjehdittiin Neljän viitan matalalta jo aivan kelpo tuulessa kokka kohisten. Tänä vuonna oli vihdoin saatu käyttöön jo vuosia lupailtu puu-Lys. Se ottaa huomioon kaikkien aikaisempien vuosien purjehdusajat ja arpoo niistä lahjomattoman tasoituksen. Nyt ensimmäisellä kerralla sattui kuitenkin hankaliakin tapauksia, kun aiempina vuosina hyvin menestyneet veneet saivat varsin suuria tasokorotuksia. Ja taas ensimmäistä kertaa mukana olleet saattoivat saada ansaitsemattoman pienen mittaluvun. Yli neljänkymmenen minuutin eron kurominen 12,8 mpk:n radalla lähes samankokoisten veneiden luokassa on jopa maankuuluille mestaripurjehtijoille mahdoton tehtävä.
Olivatpa tasoitukset sitten onnistuneita tai eivät, paukku on kuitenkin aina nautinnollista saada, varsinkaan kun oman luokan veneitä ei edes näkynyt missään.
Alun pieniä sadekuuroja lukuun ottamatta sää suosi taas perinteiseen tapaan kilpailua. Jopa illalla oli komea ilma, toki aiempia vuosia viileämpi. Mutta ahkerat tanssijat tuskin tuota viileyttä paheksuivat. Helinin Pekan bändi loihti taas ilmoille lyömättömän tunnelman.
Kahdeksastoista Tuoppi 2002
Myrsky-tuopin jälkeen ei yksikään tuoppi ole aiheuttanut järjestäjille niin paljon ylimääräistä työtä ja kilpailijoiden kesken niin paljon keskustelua kuin tämänkertainen kisa. Ilmeisesti puutteellisen kommunikaation ja tiedon takia Helsingin merenkulkupiiri oli kieltämässä koko kilpailua edellisen päivän aamuna, perjantaina. He olivat sitä mieltä, että kilpailijat häiritsevät laivaliikennettä satamassa.
Kiihkeitä neuvotteluja käytiin sekä piirin että Helsingin sataman ja sen VTS-keskuksen kanssa. Vihdoin saatiin vähän vaille klo 13 varma tieto, että Kustaanmiekkaa ja Särkkää ei saa käyttää. Vaihtoehtona oli siirtää rata kulkemaan Harakan ja Kuninkaansaaren salmista. Nopea kartanluku varmisti omat muistikuvat: Vastatuuleen purjehtiessa Kuninkaansaaren salmessa olisi tapahtunut murhia. Hitaat veneet eivät omin purjein olisi päässeet läpi ja takaa olisivat tulleet huimaa vauhtia kovat kryssikoneet.
Siis uusia vaihtoehtoja etsimään. Ja niitä ei ollut kuin yksi: Vedetään rata ulos. Ei muuta kuin uutta karttaa ja purjehdusohjeita laatimaan. Koska lähtölinja siirrettiin Santahaminan ulkopuolelle, oli myös lähtöjä siirrettävä puolta tuntia myöhemmäksi. Tämä taas aiheutti koko tuloslaskentaohjelmiston uudelleenkoodaamisen.
Lopuksi kopioitiin 250 uutta karttaa ja soitettiin kaikki kilpailijat läpi. Tämä onnistui talkoilla komeasti, 190 osanottajasta jäi tavoittamatta vain 5! Tiettävästi kukaan ei jäänyt uuden reitin takia pois kilpailusta.
Koko prosessi osoitti, että järjestelykoneisto ei yski vaikeimpanakaan hetkenä.
Itse radasta oltiin montaa mieltä. Jotkut tykkäsivät siitä kovasti, kun veneet painuivat kauniisti ja vauhdikkaasti radan läpi. Ne jotka hävisivät, olisivat kaivanneet haastavaa ja ohitusmahdollisuuksia tarjoavaa kryssiä. Ja pitkällä suoralla slööriosuudella monet kaipasivat spinnua enemmän kuin koskaan eläissään.
Mutta aurinko paistoi ja meri oli täynnä toinen toistaan komeampia veneitä.
Vaikka olimme ulkona merellä, sattui yksi harmittava ja tulevia järjestelyjä ehkä vaikeuttava episodi. Kun Silja Opera tuli sisään Harmajalta, oli edessä iso liuta kilpailijoita. Tuomarin ohjeiden mukaan monet paikalla olleet valvontaveneet kehottivat kilpailijoita väistämään, mutta muutamat painoivat jääräpäisesti henkensä uhalla laivan keulan alle. Tämän seurauksena laiva joutui lähes pysähtymään. Jos laiva olisi menettänyt ohjailukykynsä ja ajautunut karille, olisi ollut mielenkiintoista lähteä keskustelemaan kyseisten veneiden vastuuvakuutusten kattavuudesta!
Aikanaan purjehdittiin siis komeassa sivuvastaisessa maaliin, saatiinpa ottaa yksi kryssikin. Tuuli valitettavasti alkoi iltapäivällä heiketä ja kaikki veneet eivät kerenneet määräaikaan mennessä maaliin.
SuPSin rannassa töräyttelivät tuttuun tapaansa Toimelan torvet, kun pitkälti toista sataa venettä kiinnittyi laituriin tai toistensa perään. Jälleen oli tapahtunut kommunikaatiokatkos ja kaksoisbuukkauksen takia saunavuoromme päättyi aiemmin ilmoitettua aikaisemmin. Tämä luonnollisesti harmitti venekuntia, jotka tulivat viimeisinä rantaan.
Palkintojen jaon jälkeen pistettiin taas jalalla koreasti erittäin pölyisessä teltassa.
Lauri Juva